Huomenna on syntymäpäiväni, täytän 22 vuotta. Minusta oli aina hauska, että äitilläni oli syntymäpäivät 7 päivä tammikuuta. Syntymäpäivieni juhlimisessa olen kyllä vähän tullut äitiini - ei kiinnosta. Muistan kun äitini sanoi, että minä juhlimista siinä on. Äiti muutenkaan ei ollut ikinä 'lahjakulttuurin' suurin fani, ei jouluna eikä syntymäpäivinä. Itselläni vähän sama juttu, ystävänikin tietävät kyllä, että jos tarvitsen jotain pyydän sitä - harvemmin minulla on tarvetta "väkisin" ostetuille lahjoille. Vaikka totta kai sitäkin arvostan, ajatus on tärkein aina!

Vaikka tosiaan syntymäpäiväni ovat huomenna, T vei minut syömään Juttutupaan. Hän oli varannut pöydän meille seitsemäksi. Juttutupa sijaitsee Hakaniemen ympyrätalon vieressä. Paikka oli mulle ihan uusi, T oli käynyt joskus työporukan kanssa siellä ja oli siitä saanut idean. Paikkahan oli aivan ihana, sisustus oli tosi kotoisa ja mieleen tuli vähän Tallinnan keskiajasta inspiroituneet ravintelit. Söin pääruuaksi paikan klassikko hampurilaisen, jälkiruuaksi otin juustokakun New Yorkin tapaan. Sinäänsä yllätin itseni, kun yleensä tulee otettua aina se suklaa-vaihtoehto poikkeuksetta. Mutta ei harmita ollenkaan, se juustokakku oli älyttömän hyvää! Siin oli vielä hattaraa päällä!



Myöhemmin illalla kävin serkkuni kanssa istumassa pubissa, onhan se mukava edes jossain käydä vähän juhlistamassa syntymäjuhlaansa. Ginger Alen voimalla tosin menin tänään, en ole alkoholia ottanut tippaakaan äitini kuoleman jälkeen. Pelkään, että saan jonkun hepulin tai muuta vastaavaa. Olo ei ole helppo alkoholittakaan ja epä-suomalaisesti oon huomannut - että yleensä kun otan suruun siitä ei seuraa mitään hyvää. Niin otetaan nyt ihan rauhassa tämänkin kanssa. Ginger Ale jopa maistuu paremmalta kuin nää perus suomi-oluet!

Mutta tosiaan, minulla oli tänään tälläinen päivä. Äitini aina soitti minulle syntymäpäivinäni ja lauloi todella huonolla ralli-englannilla "Happy Birthday to you". Vaikka tällä hetkellä toivon eniten, että kaikki olisi asian laidalta hyvin ja äitini minulle soittaisi - niin kyllä uskon, että jollain tasolla hän silti juhlistaa syntymäpäiviäni kanssani vaikkei fyysisesti läsnä olekkaan.

Johdanto

Tämä on eka tekstini, voisin vielä hieman pohjustaa mistä tämä idea lähti ja miksi.

Olen aiemminkin kirjoittanut blogia, mutta se silloin jäi syystä jos toisesta. Sen jälkeen olen miettinyt monesti, jos aloittaisin taas - mutta halusin, että minulla olisi todella vahva motiivi siihen, ettei taas tarvitsisi lopettaa kun ensimmäinen kirjoittajan lagi tulee. Silloin kirjoitin ihan tavallisista arjen asioista ja mitä touhusin ja mitä mieltä olin mistäkin. Todennäköisesti tämä blogi tulee 'imemään' itseensä siitä vaikutteita edelleen.

Tämän blogin sisältö todennäköisesti tulee pyörimään elämäni ympärillä miten milloinkin. Blogin nimi "Kirjeitä taivaaseen" tulee siitä, että ihminen jolle kaikista eniten haluaisin jakaa mitä elämässäni tapahtuu, menehtyi kuukausi sitten yllättäen. Monet ihmiset neuvoivat minua, että kun olet kävelyllä ja puhut hänelle mielessäsi tai kotona ollessasi ääneen auttaisi. Vaikka kokeilin molempia, tuntui etten saanut tarpeeksi sanotuksi, tai se ei tuntunut riittävän luonnolliselta. Siksi päätän kokeilla myös nyt tätä, jotkut postaukseni tulevat varmana olemaan hieman raskaampaa luettavaa, ja jotkut todennäköisesti höyhenenkin kevyttä. Mutta tätä blogia kirjoitan puhtaasti itselleni, minkä ikinä koenkaan sinä päivänä 'mieluisammaksi' tai ajankohtaisimmaksi aiheeksi.

Toivon myös, että surutyötäni tehdessä voisin auttaa myös muita ihmisiä, se on minullekkin terapeuttista ja on aina ollut. Minua vertaistuki ja selviytymistarinoiden lukeminen on aiemmissa rankoissa tilanteissa auttanut. Ja vaikka tiedän, että ikävä ei ikinä lopu - se ei jonkun ajan päästä enää satuta niin paljon kuin nyt.

Toivotaan, että tämä blogi ottaisi oman paikkansa.